Radio-ohjatut mallilennokit ovat nimensä mukaisesti tarkkoja mittakaavassa rakennettuja pienoismalleja jostain lentävästä tai joskus lentäneestä lentokoneesta. Esikuvaa pyritään jäljittelemään mahdollisimman tarkoin, pienoismalliin kopioidaan mm. kaikki esikuvan niitit, saumat, kolhut ja kulumat.
Oleellinen osa harrastusta onkin riittävän taustamateriaalin hankkiminen alkuperäisestä lentokoneesta pienoismallin rakentamista varten. Taustamateriaali käsittää yleensä valokuvia, rakennekuvia, kolmitahopiirroksia yms. esikuvasta. Lajin harrastajat ovatkin usein myös ilmailuhistorian harrastajia. Lentävän pienoismallin avulla voidaan "herättää henkiin" monia vanhoja lentokoneharvinaisuuksia, joita ei muuten taivaalla enää nähtäisi.
Mallilennokkien koko vaihtelee suuresti, siipien kärkiväli on tyypillisesti 1000-3500 mm ja paino 4-25 kg. Lennokit voivat hienoimillaan sisältää paljon teknisiä hienouksia, kuten toimivat sisäänvedettävät laskutelineet, pommien ja polttoainesäiliöiden pudotusmekanismit, toimivat laskeutumisvalot jne. Voimanlähteenä näissä pienoismalleissa on yleensä joko bensiini tai metanolikäyttöinen mäntämoottori, jonka iskutilavuus on tyypillisesti 6.5 – 100 cm3. Pienoismallin ohjaus tapahtuu radio-ohjauslaitteilla, joissa on yleensä 4-9 käytössä olevaa toimintoa. Uudempana mielenkiintoisena harrastuksen muotona ovat turbiinilennokit, jollaisia Suomessakin on jo useita. Turbiinilennoikeilla kilpaillaan MM-kilpailuissa myös omassa F4J-luokassaan. Niillä voi kuitenkin osallistua niin Kansanscalen kuin F4C:nkin kilpailuihin.
Monet vanhemmat mallilennokkiharrastajat rakentavat lennokkinsa piirustusten perusteella ja osa jopa piirtää nämä piirustukset itse. Tosin mallilennokin voi aivan hyvin rakentaa myös valmiista rakennussarjasta, sillä tarjonta on nykyisin runsasta.
Monet aloittavatkin mallilennokkiharrastuksen nimenomaan rakennussarjasta tehtävällä lennokilla. Suosittuja ensi kohteita ovat erilaiset ylätasoiset koneet kuten Piper J-3 Cup, Bellanca Decathlon, Cessna 152, Austerit jne. Kokemuksen ja taitojen karttuessa voi siirtyä vaikka suosittuihin toisen maailmansodan hävittäjiin tai nykyaikaisiin taitolentokoneisiin. Myös kaksitasoiset mallilennokit ovat näyttäviä ja haastavia mallailukohteita.
Mallilennokkikilpailuhin voivat osallistua kaikki halukkaat harrastajat. Kilpailukalenterin löydät mm. näiltä sivuilta, Ilmailu-lehdestä ja Pienoismalli-lehdestä. Kilpailua varten suosittelemme Suomen Ilmailuliiton kilpailulisenssin hankkimista vakuutusturvan vuoksi.