Seminaarin viimeiset kaksi esitelmää:

International Campaign against Small weapons and Handguns; Brian Rawson, International Physicians for the Prevention of Nuclear War, Campaign coordinator.

Katsaus Suomen ja USA:n tilanteeseen; Alfred McAlister Teksasin yliopistosta (prof of behavioral science)

Lyhyt arviointi kummastakin esitelmästä ja luennoitsijasta. Kaikki huomiot ja arviot ovat henkilökohtaisia ja henkilöt ovat kirjoittajalle ennestään täysin tuntemattomia. Arviossa on pyritty puolueettomuuteen. Kursiivilla kirjoittajan kommentteja.

Seminaarin aikataulu petti pahasti, alunperin ohjelman piti loppua jo 13.15, mutta kummatkin esitelmät pidettiin vasta kyseisen ajankohdan jälkeen. Seminaari lopetettiin vasta 14.00.

Esitelmä oli yleisluontoinen, selvitettiin syitä kampanjan aloittamiseen (tyyliin "One death / minute through small arms"). Tyyli oli enemmänkin tunteisiin vetoavaa ("Not a crime, instead a humanitarian disaster") kuin kylmän asiallista.

Esitetyjä argumentteja:

"A gun is an economic entity (or is treated as one)"

"Misuse (by civilians), also by paramilitary organisations and private security forces"

"Control is a matter of regulating access"

Esitelmöitsijä käytti esimerkkinä muunmuassa Etelä- Afrikan tilannetta (tyyliin "Suomen tilanne ja Etelä- Afrikan asemyynti / luvaton asekauppa ovat suoraan sidoksissa toisiinsa). Ilmeisesti tarkoituksena oli osoittaa, että rajoittamalla yksityistä kansainvälistä asekauppaa voitaisiin selvästi parantaa tilannetta sotaakäyvissä / sisällissotaa käyvissä kolmannen maailman valtioissa.

Esitelmöijä aloitti vääntämällä suomea, yritti "ottaa yleisönsä". Mainitsi puheessaan olleensa maassa jo yli 20 vuotta ja naimisissa suomalaisen kanssa.

Pyrki myös vetoamaan tunteisiin (tyyliin " menin ensimmäisen kesätyöni palkalla ostamaan pyssyn", "nuorena miehenä kannoin asetta" ja "autossakin oli pyssy"). Kertoi asenteidensa muuttuneen Kaliforniassa opiskelun myötä.

Pyrki arvioimaan asekulttuurien yhtäläisyyttä: "käyttäytymistieteellisesti suomalaiset ja amerikkalaiset ovat hyvin lähellä toisiaan". Kosiskelevasti totesi perään: "onneksi suomalaiset eivät ole vielä amerikkalaistuneet liikaa".

Tavoitteli myös shokkiefektiä: "Teksasissa 50 prosenttia miehistä on valmis tappamaan autovarkaan, naisista vain 37 prosenttia. Kuinka moni teistä (yleisöstä) on valmis samaan? Aivan, yksikään käsi ei noussut!"

Kaiken kaikkiaan varsin mitäänsanomaton esitelmä, joka perustui enemmän tunteisiin vetoamiseen kuin asialähestymiseen. Asiasisältöä haettiin käyttämällä käyttäytymistieteellisiä argumentteja ja erilaisia malleja, joissa pyrittiin osoittamaan Suomen ja USA:n väestön samankaltaisuus. Tämän jälkeen annettiin ymmärtää, että olemme menossa samaan suuntaan ja aseet uhkaavat meidänkin tulevaisuuttamme. Loppuargumenttien joukossa oli muunmuassa seuraava: " Vaikkakin aseväkivallan uhrina ei Suomessa kuole kuin ehkä parikymmentä ihmistä vuodessa, mitä jos nämäkin ihmiset säilyisivät hengissä?"